Elämää, ei sen enempää.

Kämppiksemme Daniel lähti äsken ties kuinka monennetta kertaa salille. Mitä teemme minä ja Katja? Kirjoitamme blogia ja syömme. Epäterveellinen ruoka on niin halpaa ja urheilu niin kohtuuttoman kallista, että ihmettelen, etteivät aussien keskimääräinen painoindeksi lähentele samoja lukuja kuin Amerikassa. Kyllä Suomessa pidetään hyvää huolta opiskelijoista, ei voi muuta sanoa. Oulussa maksan noin 30€ lukuvuodessa sporttipassista, jolla pääsen ilmaiseksi kuntosalille ja jumppiin sekä saan alennuksia esimerkiksi uimahallilipuista. Täällä yliopistoliikunnasta, johon kuuluu ilmeisesti hyvin pitkälti samat jutut, täytyy maksaa lukukaudessa 350$ ja lukuvuodessa 510$. Totesimme siis Danielille, että mene ja nauti kuntosalista, me aiomme täällä ollessamme vain syödä ja lihoa. :D Toki täytyy muistaa, että toisin kuin paikalliset, me olemme ainakin tähän asti kävelleet käytännössä joka paikkaan 5 kilometrin säteellä. Hyötyliikuntaa on tullut harrastettua useita tunteja päivässä, joten jospa myös poltamme osan syömisistämme. Lenkillä täytyy yrittää myös käydä, vaikka asfaltilla juokseminen ei houkuttele yhtään. Sitä paitsi laskujemme mukaan emme ole syöneet kahteen päivään mitään herkkuja. Eilisiä tomaattisipsejä ei tietenkään lasketa, koska a) ne eivät olleet hyviä ja b) emme syöneet koko pussia. 

Maanantaina totesimme, että olemme suhteellisen tarkkoja siisteydestä. Tavarat oli saatu paikoilleen ja kämppä alkoi tuntua omalta, mutta likaiselta. Olemme sopineet kämppistemme kanssa, että siivoamme viikoittain kolmessa vuorossa. Me tarjouduimme ottamaan ensimmäisen vuoron yksinkertaisesti siitä syystä, että vapaa-aikaa on lähes liikaa, toisin kuin kämppiksillämme, jotka kaikki joutuvat oikeasti opiskelemaan. Kipitimme siis ympäri kaupunkia metsästäen uutta moppia haudasta nousseen näköisen vanhan rätin tilalle, pölypusseja imuriin, luutuja ym. siivouskamaa. Parin tunnin siivouksen jälkeen kämppä oli hetken puhdas, kunnes pojat lampsivat luennoilta kotiin, kengät jalassa tietenkin. Okei, eipä liioitella. On täällä edelleen puhtaampaa kuin ennen siivousta. Olemme siis tässä asunnossa ainoat, jotka eivät käytä sisällä kenkiä. Voin kertoa, että villasukat ovat aika likaiset. Maanantai-iltana skypetin lähes koko lähisukuni kanssa, koska kotona juhlittiin mummun 85-vuotissynttäreitä ja sukulaiset ympäri Suomea olivat kokoontuneet Vaalaan. Terveisiä vaan sinne, kiva olisi ollut päästä mukaan!

Tiistaina päästiin viimein kuuluisalle Queen Victoria Marketille ja aika kului. QVM-alue on yhteensä 7 hehtaaria, joten katselemista riitti. Koko alueen kiertämiseen meni varmaan pari tuntia, jonka jälkeen suunnattiin takaisin hedelmä- ja vihannesalueille etsimään halvimmat tarjoukset. Herttainen aasialainen setä myi meille 13 kiiviä 2 dollarilla ja antoi maistiaisia paikanpäälläkin. Tykkään tällaisesta markkinakulttuurista, jossa kauppiaat antavat maistella ennen ostamista ja useimmiten pistävät vielä muutaman hedelmän kaupan päälle. Hehkutin jo Facebookissa paikallisia kiivejä, mutta hehkutan täällä vielä lisää. En ole ikinä saanut missään näin hyviä kiivejä. Mehukkaita, makeita ja pehmeitä. Nam! QVM:lta löytyi myös ihana aboriginaalikauppa, jonka omistaja on Melbournen ensimmäinen oman yrityksen perustanut aboriginaalinainen. Sieltä löytyisi paljon kivoja tuliaisia, joten kertokaapa jos jotain erityistä on mielessä.

Tänään shoppailu jatkui. Suunnattiin Docklandsin kaupunginosaan, jossa sijaitsee mm. satama, kauppakeskus ja icehouse, jossa voi käydä luistelemassa ja jossa pelataan jopa jääkiekkomatseja. Olisi mielenkiintoista käydä katsomassa, millaista paikallinen jääkiekko on. Onkohan kiekko kummallinen ovaali? Joka tapauksessa ostoskeskus Harbour Town on ihana paikka, jossa käytiin ekoina Melbourne-päivinä ensimmäisen kerran. Tänään kierrettiin loput käytävät ja löydettiin kivoja vaatteita ja vähän jo tuliaisiakin. Talvialennusmyynnit ovat Melbournessa tosi hyvät ja kattavat ja vaatteita saisi jopa vähän liian halvalla. Itsehillintä on kuitenkin pitänyt melko hyvin vaatteiden suhteen, enkä ole ostanut kuin yhden hameen ja yhdet shortsit. Toimiva keino on muistuttaa itselleen, että matkalaukkuja on edelleen mukana vain yksi eikä se toimi kuin Eka Vekaran lannevaate. Seuraava ostos on varmaan yliopiston huppari, joka on, yllättäen, K A L L I S. Päätimme, että se on kuitenkin niin ”se juttu”, että onhan se ostettava. 98 dollaria sinne tänne, (AUTS!) voisi sen turhempaankin tuhlata. Docklandsista takaisin tullessamme kävimme ruokakaupassa ja kauhistelimme taas kerran sitä, miten kallista ruoka on. Suomeen palatessa täytyy varmaan syödä puoli vuotta tonnikalaa ja kaurapuuroa. Itse asiassa syön niitä varmaan ihan mielelläni, koska täällä tonnikala on, yllättäen, aika kallista ja gluteenittomat kaurahiutaleet loistavat kaupan hyllyissä poissaolollaan. Edes riisipuuroa ei meinaa löytää tavallisista ruokakaupoista, joten puuro maistuu varmasti joulukuussa!

Ilma on ollut parina viime päivänä jo melko keväinen. Vaikka tänä aamuna olikin ilmeisesti mitattu Melbournen kylmin lämpötila yli kolmeen vuoteen (2,7 astetta), aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmittänyt tosi paljon. Tänään odottelimme turistibussia suorassa auringonpaisteessa, ja vaikka lämpötila ei taatusti ollut kovin paljon 10 astetta enemmän aurinko tuntui yhtä kuumalta kuin Suomessa lämpimänä kesäpäivänä. Innolla odotamme kesän tuloa. Nauttikaa Suomessa nyt kun vielä voitte, vähän ajan päästä roolit kääntyvät. Muahaha! ;) Tällä hetkellä meitä lämmittää poikien lämmitin, jonka he joko ystävällisyyttään tai hajamielisyyttään ovat jättäneet hurisemaan olohuoneeseen. Aamulla ovesta ulos astuessamme ensimmäinen näky oli kaksi skeittaavaa nuorta miestä, joista toisella oli kainalossa patja ja toisella surffilauta. En tiedä olivatko pojat muuttamassa vai matkalla rannalle, mutta vauhtia ainakin riitti. En myöskään tiedä, ovatko skeitti- ja surffilaudat Australiassa kesän merkki, mutta meille ne ainakin ovat. Kotiin tullessani huomasin, että meidän ikkunan eteen on puhjennut yksi yksinäinen kukka. Toivottavasti se saa pian seuraa. Eli kevät tulee kunhan jaksetaan vielä vähän aikaa palella!

Yksi hauska juttu, joka ollaan huomattu, on melbournelaiset koirat. Täällä ei ole ollenkaan kummallista, jos keskellä kaupunkia vastaan juoksee isäntänsä tai emäntänsä kanssa vapaana lenkkeilevä koira. Erityisen hassua on, kun vapaana juokseva koira osaa kiltisti pysähtyä punaisin valoihin ja ampaisee liikkeelle heti valojen muututtua vihreäksi. Paikalliset koirat vaikuttavat siis keskimääräistä paremmin koulutetuilta. Vapaana juoksevan koiran tullessa kohti normaali reaktio on Suomessa joko väistää tai yrittää ottaa kiinni, täällä on parempi kun ei reagoi mitenkään, koska todennäköisesti omistaja on jossain lähellä. Hassua on myös se, että lähes jokaisella ratikkapysäkillä varoitellaan sarvikuonoista. Meille ainakin tuli ihan täytenä yllätyksenä, että täällä on semmoisiakin. Mites te, olitteko tietoisia? ;) (Tarkoituksena on siis varoitella raitiovaunuista, jotka painavat yhtä paljon kuin 30 rullalautailevaa sarvikuonoa.)

Huomenna meillä on ensimmäiset luennot, joten seuraavassa blogissa saatatte joutua lukemaan jotain tylsää yliopistolöpinää. Tänään sain sähköpostiini tulokset perjantaina tekemästäni vapaaehtoisesta Diagnostic English Language Assessment eli DELA-testistä. Maksimipisteet ovat 6 ja minä sain 5,3, joten täytyy olla tyytyväinen. Lukemisesta tuli täydet ja kirjoittamisesta ja kuuntelemisesta 5. Tämän perusteella mun akateemiset englannin kielen taidot ovat riittävät, joten luulisi kurssien hoituvan.

”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” Sef. 3:17.