Elämää, ei sen enempää

Terve taas Afrikasta! Olin ajatellut, että en kirjoittaisi blogia ihan näin tiheään, mutta jotenkin kummasti taas on mielessä monta juttua, joista haluan teille kertoa. Kun kasvotusten ei pysty jakamaan asioista, niin kai blogi paikkaa sitä vajetta edes vähän. Sitä paitsi, omia kuulumisia on kiva lukea matkapäiväkirjana joskus kotiin palattua, joten itsellenikin näitä naputtelen.

Aika kuluu hurjaa vauhtia, sen huomaa monestakin asiasta. Ensinnäkin nyt ollaan siinä vaiheessa, kun en enää muista montako päivää tai viikkoa olen ollut reissussa. Ihan hätkähdin eilen viikoittaista malarialääkettä ottaessa, että hyvänen aika, jo kolmas Tansaniassa otettu lääke. Piti monta kertaa kalenterista laskea ennen kuin uskoin. Tänään huomasin, että varvasläppöset on jättäneet rusketusrajat jalkapöytiin. Eilen ihmettelin, että miten kynnet on taas leikattava, vastahan leikkasin. Tosin täällä kynnet kasvaa selkeästi nopeammin kuin Suomessa, liekö vesi vai mikä syynä. Arkipäiviin on jo syntynyt aika vakaa rytmi. Herätys 6.30, esikoululle ennen kahdeksaa, koulupäivä loppuu klo 12, kotiin lounaalle, ”kotiläksyt”, iltapäivä vapaa-aikaa ja kotihommia, iltaruoka kahdeksan aikoihin ja melko pian sen jälkeen nukkumaan. Esikoulupäivien rytmistä voin kirjoitella joskus myöhemmin tarkemmin, koska luulen että ainakin alan ihmisiä kiinnostaa. 

Lauantaina saatiin helpotusta kotityötilanteeseen, kun (jälleen yksi) sukulaistyttö tuli muutamaksi kuukaudeksi ”talovahdiksi” työ- ja koulupäivien ajalle ja muutenkin auttelemaan kotitöissä. Tosi suloinen ja iloinen tapaus tämä 13-vuotias T-tyttö. Hyvään saumaan tulikin, koska talon pieni tyttö sairastui viikonloppuna ja on ainakin vielä tämän päivän joutunut olemaan kotona potemassa malariaa. Paikalliset kuulemma sairastaa malarian suunnilleen samaan tapaan kuin suomalaiset kausi-influenssan. Osa sairastaa parikin kertaa vuodessa, osalla saattaa olla monta tervettä vuotta välissä. Eikä täällä monestikaan tarvitse sairaalahoitoon malarian takia hakeutua tai kuumeen iskiessä edes malariatestejä tehdä, paikallisten vastustuskyky on hieman eri luokkaa kuin turisteilla ja ovat jo oppineet tunnistamaan malarian oireet. 

Viime viikolla satoi lähes joka päivä ja olenkin saanut nauttia upeista ukkosista. Mahtavan näköistä, kun salamoidessa koko taivas hehkuu violetin eri sävyissä ja vesisade on niin kova, että edes jyrinää ei meinaa kuulua. Täällä on parhaillaan menossa pikkusadekausi, mikä tarkoittaa näiden viikkojen perusteella sitä, että vettä todennäköisesti sataa runsaasti hetken aikaa jossain vaiheessa päivää, yleensä illalla. Mun ensimmäiset päivät Mugumussa oli sateettomia, joten kun sateet alkoivat, huomasin heti moskiittojen määrän kasvavan potenssiin x. Lempilelu on sähköinen kärpäslätkä, joka kivasti käryttäen tappaa moskiitot sisätiloista nopeasti ja kivuttomasti. Tuo lätkä olisi varmasti monen pienen pojan lempilelu (ja näköjään vähän isomman tytönkin), niin kivasti rätisee sarjatulta kun hyvä hyttysnurkka löytyy. 

Lopuksi täytyy vielä julkisesti kehua, miten hyvin Teija-mama musta täällä huolta pitää. Eilen toi talon lapsille töistä tullessaan tikkarit, myös minulle siis, ja tänä(kin) aamuna heräsi tuhottoman aikaisin, jotta ehti tehdä muitten aamiaislättyjen lisäksi minulle erikseen omat lätyt ennen lähtöään töihin puoli seitsemän aikaan. Olen vieras, ja tässä kulttuurissa vierasta ei ilmeisesti suuremmin kotitöillä rasiteta. Välillä tuntuu, että elelen ihan loisena täällä, kun en osallistu esim. ruuan laittoon millään tapaa, mutta se on myös niitä asioita, joihin on täytynyt vaan sopeutua. Ihan täysin en suostu irrottautumaan kotitöistä kolmeksi kuukaudeksi, joten yritän tehdä oman pienen osuuteni siellä missä pystyn, vaikka ketään muuta ei vaikuta yhtään haittaavan tämä loisimiseni. Jospa opin vaikka ugalin keittämään kolmessa kuukaudessa!