Uuteen seikkailuun!

Maanantai 9.9.2013, Mugumu, Tansania

Täällä sitä nyt ollaan, Mugumun kaupungissa, Serengetin alueella, Maran läänissä, Tansaniassa. Nyt alkaa olla sen verran pää kasassa, että pystyn kirjoittamaan viime viikon tapahtumista. Lähdin matkaan Oulusta tiistaina aamupäivällä ja muutaman tunnin kuluteltuani Helsinki-Vantaalla matka jatkui illalla Amsterdamiin, josta yön yli lensin Nairobiin. Lennot sujuivat ihan hyvin, ja kuudelta keskiviikkoaamuna laskeuduttiin auringon noustessa Nairobiin, kaunista! Nairobista lensin vielä Tansanian puolelle Mwanzaan, jossa viisumi järjestyi lentokentällä nopeasti, ja suurin huoleni osoittautui turhaksi: kaikki laukut tulivat perille, kiitos Jeesus! Ai niin, Nairobissa olivat pistää mut väärään koneeseen. Varmistin vielä lentokenttäbussiin noustessani, että meneehän tämä siihen mun lennolle, koska Nairobin kentällä kaikki oli aika epäselvää ja mut neuvottiin jo alun perin väärälle lähtöportille. Kuitenkin ennen koneen lähtöä mulle tultiin sanomaan, että istun väärässä koneessa ja että mun lento on just lähdössä. Ensimmäinen ahaa-elämys: nyt tosiaan ollaan Afrikassa, ei Euroopan kentillä olisi varmaan edes mahdollista päästä istumaan väärään koneeseen. 

Perille Mwanzaan Victoria-järven rannalle siis kuitenkin päästiin ja tullista ja immigrationista selvittyäni pihalla odotti ohjaajani, majoittajani, ”mamani” Teija kälynsä kanssa. Köröteltiin paikallisella pikkubussilla, daladalalla, kälyn kotiin jonnekin päin Mwanzaa, jossa yövyttiin ja minä toivuin pahimmasta uupumuksesta. Kälyn luona oli sukulaislapsia ja –nuoria useampia, enkä ihan pysynyt mukana mitä sukua kukanenkin toisilleen oli. Se kävi heti selväksi, että kaikki ovat keskenään joko siskoja, veljiä, serkkuja, tätejä tai kälyjä virallisista sukulaissuhteista riippumatta. Sukua kaikki, piste. Torstaiaamuna herättiin kuudelta, koska tarkoitus oli ehtiä seiskalta Mwanzasta lähtevään bussiin, joka menee suoraan Mugumuun. Mun ja Teijan lisäksi matkaan lähtivät 5-vuotias N-tyttö ja 10-vuotias M-poika, joista toinen on muistaakseni T:n miehen Vedan veljen lapsi ja toinen miehen serkun lapsi, en taaskaan muista kumpi on kumpi. Sisko ja veli siis kuitenkin, koska molemmat asuvat täällä T:n ja Vedan kodissa ja käyvät koulua tai esikoulua Mugumussa. Bussia jouduttiin odottelemaan vain noin tunti (olin varautunut 2-3 tuntiin) ja matkaan päästiin auringon jo noustua. Bussimatkaa ennakoiden otin matkapahoinvointilääkkeen, jonka vaikutuksesta olin aika taju kankaalla suuren osan matkasta. Matka kesti vain 7 tuntia, koska tiet ovat kuulemma tällä hetkellä hyvässä kunnossa. Matkaa noin pari-kolmesataa kilometriä. Enemmän tai vähemmän kuoppaista hiekkatietä, luonnollisesti ei ilmastointia, joka paikka ikkunoista tupruttavan pölyn peitossa, ei vessataukoja. Veikkaan että matkanteko on melko mielenkiintoista silloin, kun tiet ovat sadekauden aikana huonommassa kunnossa. 

Niin, Mugumu on kaukana. Maran lääni on kuulemma Tansanian köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä alueita, eikä Mugumu läänin pääkaupunkina tee suurta poikkeusta. Asukkaita kaupungissa on noin 20 000. Infastruktuuri on melko alkeellista. Sairaala on, mutta sinne mennään kuulemma vain viimeisessä hädässä. Alkuvuodesta ei koko kaupungista saanut vessapaperia. Juoksevaa vettä ja sähköä on periaatteessa, sähköt katkeavat onneksi pääasiassa iltaisin. Juoksevaa vettä saa enimmäkseen yhdestä pihalla olevasta hanasta, ja hyvinä päivinä myös sisähanoista. Enimmäkseen kaikki vesi otetaan pihalla olevista tuhansien litrojen sadevesisäiliöistä, joihin eilenkin illalla pari tuntia kestäneen sateen aikana säilöttiin kaikki katolle satanut vesi. Omalla pihalla on myös kaivo, josta saa puhtaampaa vettä, mutta sitä käytetään harvemmin.

Nämä ensimmäiset päivät on vietetty enimmäkseen kotosalla. Perjantaina Teija lähti käymään töissä, mutta minä jäin lepäämään ja totuttelemaan uuteen arkeen, uuteen kotiin ja uuteen perheeseen. Isäntäpariskunnan ja aiemmin mainittujen lapsien lisäksi talossa asustelee isännän 14-vuotias serkkutyttö, joka myös käy koulua täällä, sekä palvelustyttö 2-vuotiaan N-poikansa kanssa. Koiria on neljä ja omassa kanalassa on myös kukko kanoineen. Vilinää ja vilskettä siis riittää. Myös öisin, kun koirat leikkivät ja rähisevät keskenään, kukko aloittaa kiekumisensa neljän aikoihin ja naapurin lehmäkin välillä ilmoittelee itsestään. Toiselle puolelle taloa katon alle on pesinyt myös pöllö, joka pitää alkaa rääkyä iltaisin pimeän laskeuduttua, mutta joka ei onneksi kuulu mun huoneen puolelle. Lauantaina kävin ensimmäisen kerran T:n kanssa kaupungilla asioilla. Sain vaihdettua rahaa (miljoonääriksi yhdessä yössä!) ja hankittua paikallisen liittymän ja mokkulan. Tänään piti käydä uudestaan selvittelemässä netin käyttöä, ja mielenkiinnolla odottelen, miten ne alkaa täällä toimia. Laajakaistaa ei ole lähimaillakaan, joten netti toimii puhelinliittymän kautta. Ostin tänään 10 000 TSH:llä (noin 5€) puheaikakortteja, mutta kellään ei tunnu olevan tietoa, minkä verran sillä määrällä pystyy käyttämään nettiä. Siispä kirjoittelen tätä blogiakin etukäteen valmiiksi ja käyn vaan nopeasti postaamassa sen blogiin, jos saan netin pyörimään. Ja voi olla, että Melbournen tapaan blogi jää tämänkin reissun osalta vaille kuvia, koska en halua käyttää kalliita nettiminuutteja kuvien lataamiseen. 

Ai niin, varmaan olisi hyvä kirjoittaa vähän tästä reissusta ylipäänsä, koska kaikki lukijat ei välttämättä tiedä millä asialla täällä olen. Tulin siis Tansaniaan kolmeksi kuukaudeksi suorittamaan varhaiskasvatuksen maisteriopintoihini kuuluvaa syventävää harjoittelua. Suoritan harjoittelun Free Pentecostal Church of Tanzanian (F.P.C.T.) paikallisen helluntaiseurakunnan esikoulussa, jonka johtajana työskentelee tansanialaisen kanssa naimisissa oleva suomalaissyntyinen nainen, jonka kodissa siis saan myös asua koko tämän ajan. (Onneksi! Pää on niin pyörällä kaikesta uudesta, että en tiedä miten olisin selvinnyt ilman ”mamani” apua.) Esikoulu on rakennettu ja kuluja osin katettu suomalaisen Missio Hispanian varoilla. Missiolla on Vaalassa antiikkikirpputori, jossa itsekin olen muutamana kesänä ollut töissä, joten paikka avautui suhteilla ja Jumalan johdatuksessa. Esikoulussa on reilu 70 3-7-vuotiasta lasta ja tietääkseni kolme luokkaa, joista yhtä opettaa T ja kahta muuta paikalliset opettajat. Esikoulu on tämän viikon lomalla, joten sain pehmeän laskun. Viikon päästä maanantaina sitten pääsen tositoimiin suloisten suklaasilmien kanssa.

Jos haluatte kuulla jostain tietystä asiasta, niin pistäkäähän kommenttia, niin yritän parhaani mukaan täyttää toiveet. Kiitos jo nyt esirukouksista ja pitäkäähän linjat kuumina jatkossakin, sitä tarvitaan! Mugumun alue on hengellisesti todella pimeää, luonnonuskontoja on paljon ja noitatohtorit ovat arkipäivää, joten täällä kyllä kuulee kaikenlaisia kauheuksia tapahtuneen. Siu sinne Suomeen!