Lomailua osa 2: Mugumu

Arki on vienyt taas niin mukanaan, että kolmen viikon takaisten lomakuulumisten kirjoittamiselle ei ole meinannut löytyä aikaa. Olin suunnitellut kirjoittavani huomenna, mutta tänään moottoripyörä ajeli ympäri naapurustoa ja kovaäänisestä tiedotettiin, että huomenna sähköt ovat poikki aamukuudesta iltayhdeksään. Parempi siis kirjoittaa tänään, vaikka kello onkin jo aika paljon ja rankan työviikon jälkeen väsymys painaa melko ankarasti.

Jatkan siitä mihin viime teksti jäi eli Mwanzan lentokentältä, jonne ihanat Suomen vieraat kolme viikkoa sitten lauantaina saapuivat. (Sama lauantai oli muuten mun laskujeni mukaan myös reissun puoliväli, hui!) Lähdettiin kentältä matkaan nopeasti, koska tiedettiin edessä olevan pitkä bussimatka Mugumuun. Vedan veli Paolo ajoi meidät edelleen lentokentältä Mwanzan bussiasemalle, katsoi että päästiin oikeaan bussiin ja järjesti vielä jonkun vaihtoasemalle Bundaan katsomaan, että meidän autonvaihto sujuu hyvin. Bundaan asti ajeltiinkin hienoimmalla linja-autolla, jonka olen täällä nähnyt. Suomessa se olisi varmaan ihan peruskalustoa, mutta täällä se oli oikeasti luksusta. Matka sujui tosi hyvin ja kolmen tunnin jälkeen saavuttiin Bundaan, jossa tosiaan avulias herra, jonka nimeä en koskaan kuullut, oli heti bussin saapuessa meitä odottamassa. Hän auttoi ostamaan paikat Mugumuun lähtevästä pikkubussista meille ja matkalaukuille. Päästiinkin jatkamaan matkaa melko nopeasti, koska pelkästään meidän matkaseurue laukkuineen vei pakusta 9 paikkaa. Yleensä autoa vaihtaessa joutuu odottelemaan jonkun aikaa, koska liikkeelle ei lähdetä ennen kuin auto on täysi. Bundasta eteenpäin perille Mugumuun asti meidän kanssa matkusti myös Vedan äiti, joka oli lähtenyt matkaan Ukerewelta samana aamuna. 

Matka Bundasta Mugumuun kesti neljä tuntia ja jälleen selvittiin vain yhdellä rengasrikolla. Juuri maahan saapuneille vieraille matka taisi olla melko shokeeraava kokemus, ja olikin hauska huomata, että itselle se oli jo ihan ”normimatka”. Sainkin kuulla olevani täällä kuin kala vedessä. Kai sitä on oppinut vain ottamaan asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat, koska olosuhteille ei voi mitään. Niillä mennään mitä vastaan tulee. Toki matka oli fyysisesti raskas itsellenikin, joten oli ihana päästä kotiin Mugumuun. Linja-autoasemalta otettiin taksi, jolla ajettiin vieraiden hotellille. He pääsivät rauhassa majoittumaan ja minä kävelin loppumatkan kotiin, jossa tytöt ottivat iloisesti vastaan ja kertoivat, että ikävä oli ollut. Kotona olikin melkoinen härdelli. Veda on suvun päämiehiä, tuleva ”heimopäällikkö” kun isästään aika jättää, joten liioitellen voisi sanoa, että koko suku oli koolla. Maman lisäksi mm. Vedan sisko Mwanzasta oli saapunut pitämään huolta huushollista, koska tytöt kotona olivat aika järkyttyneitä ja Teija Vedan luona sairaalassa kaiket päivät. Seuraavien päivien aikana kotona pyöri milloin mitäkin sukulaisia, ja välillä olin ihan pyörällä päästä, kun en muistanut kuka on kukin, ketkä olen jo tavannut ja ketkä ovat uusia kasvoja. 

Aikaa lomailusta toipumiseen ei hirveästi ollut, koska vieraat olivat täällä vain viikon ja ohjelmaa riitti. Heti sunnuntaiaamuna suunnattiin seurakunnalle kokoukseen, jossa vieraat otettiin tosi lämpimästi kunniavieraina vastaan. Tavallisen sunnuntain tapaan tilaisuuteen kuului tietysti saarna ja ylistystä ja niiden lisäksi terveisiä, kiitoksia ja siunauksia toivoteltiin puolin ja toisin. Tilaisuuden lopussa otettiin valokuvia koko seurakuntaväestä. Aamulla seurakunnalle mennessä pastorin talon pihalla määki surkeasti esikoulun johtokunnan puheenjohtajan lahjoittama vuohi, joka kokouksen aikana päätyi pataan. Tilaisuuden jälkeen pastori siis kutsui meidät kotiinsa lounaalle ja hyvältähän se vuohiparka maistui riisin ja banaanien kanssa. Siunattiin ruoka varmuuden vuoksi kahdella kielellä ja uskossa syötiin, vaikka ei tarkkaan tiedetty, miten liha oli valmistettu. ;) Sunnuntaina ei paljon muuta ehdittykään ja se oli varmasti ihan hyvä, koska matkasta ei oltu vielä täysin toivuttu. Vieraat viettivät illan hotellilla ja minä kotona pyykäten ja lukuisten sukulaisten jaloissa pyörien. Jo aikaisemmin tavattujen sukulaisten lisäksi kotiin oli ilmestynyt ainakin pari Vedan veljeä, yksi serkku, toisen veljen ystävä, naapureita ja eräs tuntemattomaksi jäänyt mies. Miehet tosin eivät yöpyneet meillä, joten mamaa ja kälyä lukuun ottamatta kaikki kyllä poistuivat illan mittaan. 

Maanantai vietettiin edelleen pastorin ja hänen poikansa seurassa kyläseurakunnissa vieraillen. Mugumun seurakunnan ”tytärseurakuntia” on useita ympäröivissä kylissä, ja pääsimme vierailemaan niistä kahdessa. Ensimmäinen kylä, johon ajettiin, oli Rungebura (kirjoitusasu tuntematon). Siellä meitä odotti paljon Mugumun seurakuntarakennusta muistuttava, tosin pienempi kirkkorakennus ja pastori seurakuntalaisineen. Siellä pidettiin lyhyt tilaisuus, jossa me saatiin välittää terveisiä Suomesta ja kokea uskovien yhteyttä yli kieli- ja kulttuurirajojen. Tilaisuuden jälkeen päästiin nauttimaan lounasta tämänkin seurakunnan pastorin kotiin. Toinen kylä, jossa vierailtiin, oli Jamboko (kirjoitusasu yhtä tuntematon), jossa pidettiin hyvin samantyyppinen lyhyt tilaisuus seurakunnassa. Tässä seurakunnassa oli juuri aloitettu esikoulu, jonka oppilaat olivat myös mukana tilaisuudessa. Tilaisuuden jälkeen eskarin kaksi opettajaa kantoivat liitutaulun ulos puiden alle ja lasten koulupäivä jatkui siellä. Koulurakennusta ei vielä ole, mutta seurakunnan tontilla on paljon tilaa ja rakentaminen on suunnitelmissa. Edellisen kylän ruuan jäljiltä vatsat olivat täynnä, mutta ei auttanut jättää syömättä tämänkään seurakunnan valmistamaa ruokaa. Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi hyvä päivä ja oli hienoa päästä omin silmin näkemään paloja siitä työstä, josta on vuosien verralle kuultu niin paljon, mutta jota Suomesta käsin on pystytty vain etäältä seuraamaan. Erityisesti tietysti minua ilahdutti jälkimmäisen kylän lapsukaiset ja seurakunnan näky esikoulutyön tärkeydestä. Käsiä ristiin, että työ saa kantaa hedelmää ja oikeat työmuodot ja rahoitus löytyy. Kyllä Jumala vie loppuun aloittamansa työn, vaikka me ei vielä tiedetäkään miten. 

Tiistaipäivä meni melko pitkälti sairastaessa. Sekä minä että yksi vieraista saatiin joku vatsapöpö ja oltiin erityisesti tiistaina melko huonovointisia. Sairastettiin vähän hotellilla ja vähän meillä kotona, mutta onneksi tiistain jälkeen jo helpotti. Täysin terveitä ei tosin oltu loppuviikonkaan aikana, mutta tiistai oli selkeästi heikoin päivä. Keskiviikkona päästiin suunnitelmien mukaisesti viettämään aamupäivä esikoulussa. Käväistiin koulun pihalla jo maanantaina ennen seurakuntavierailuille lähtöä, mutta keskiviikkona oltiin koululla koko koulupäivän ajan. Minusta oli ihana olla takaisin lasten parissa ja vieraista oli tietysti ihana päästä tutustumaan opettajiin, lapsiin ja koulun arkeen. Lapset ottivat kyllä kaiken irti harvinaisista vieraista, ja minä ja Maja saatiin kerrankin olla melko rauhassa. Uudet valkonaamat olivat paljon eksoottisempia ja kiinnostavampia kuin me vanhat tutut. Koulupäivän jälkeen koululle saapuivat johtokunnan jäsenet, joiden kanssa keskusteltiin ja lounastettiin koulun ruokalassa. Koulun mama eli keittäjä oli tehnyt tosi herkullisia perunoita ja keittobanaaneita, joita syötiin tansanialaisittain tosi makean teen kanssa. 

Päivän toinen ateria syötiinkin sitten meillä, ja toinen esikoulun paikallisista opettajistakin liittyi seuraan. Vieraat pääsivät kunnolla tutustumaan talon väkeen, tapaamaan tytöt, koirat ja sairaalasta kotiutuneen talon isännänkin. Oli ihana viettää aikaa yhdessä, mun Suomen perhe (osa siitä) ja Tansanian perhe molemmat saman katon alla. Ennen kuin vieraat lähtivät nukkumaan hotellille, vietettiin vielä yhteinen iltahetki rukoillen. Jälleen se ihana yhteys. Hellarit, katolilaiset, adventistit ja entiset muslimit kaikki yhdessä rukoilemassa samaa Jumalaa. 

Torstain ja perjantain aikana päästiin pariin otteeseen pyörähtämään ”kaupungilla” ja mun rakkaat turistini pääsivät ostamaan tuliaisia ja kankaita kotiin vietäväksi. Vatsapöpö meinasi taas vähän vaivata, mutta ei annettu sen hirveästi hidastaa. Terveinä pysyneet vieraat kävivät Teijan kanssa vierailemassa myös yhdessä Mugumun peruskouluista. Viimeisenä Mugumussa vietettynä iltapäivänä ehdittiin vierailla myös sekä Majan että toisen esikoulun opettajista kotona. Tapasimme kaikki tämän opettajan kesällä, kun hän tuli Teijan kanssa vierailemaan Suomessa, sekä Oulussa että Vaalassa, joten oli mukava päästä koko porukalla vuorostaan hänen kotiinsa. 

Vatsapöpön lisäksi aloin potea jo torstaina melko vakavaa safari-kuumetta. Siitä lisää vielä kolmannessa lomapostauksessa. Malttakaahan odotella, tiedossa on hehkutusta! :)