Lomailua osa 3: Serengeti

Kolmas ja viimeinen kerta kun kirjoitan lomaviikkojen menoista. Reilu kaksi viikkoa sitten lauantaina lähdettiin Vedan veljen Paolon kanssa Serengetin kansallispuistoon kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi safarille. Nimi Serengeti tulee maaasai-kielen sanasta siringiti, joka tarkoittaa ääretöntä lakeutta (kiitos Wikipedia). Myöhemmin kyllä ymmärrettiin, miksi tämä nimi. Paolo on ammatiltaan matkaopas, joten saatiin hänen yhteystietonsa Teijalta jo kauan ennen kuin lähdin Suomesta ja sovittiin, että hän vie meidät Serengetiin. Paolo tuli Mugumuun lähtöä edeltävänä iltana ja oli meillä yötä. Lauantaina aamupäivällä hypättiin hänen iiiiison safari-autonsa kyytiin, haettiin vanhemmat hotellilta kyytiin ja suunnattiin kohti Ikoman porttia. Serengetin kansallispuisto on todella suosittu ja todella tarkkaan vartioitu turistikohde, joten turisteja ja paikallisiakin varten on erikseen maksut sisäänpääsystä, yöpymisestä, autosta jne. Puistoon ei siis saa ajaa ihan mistä vain, vaan täytyy käyttää virallisia portteja. Ikoman portti on lähimpänä Mugumua sijaitseva, vain muutama kymmenen kilometriä. Jo ennen portille pääsyä nähtiin tien varrella seeproja, gnu-antilooppeja ja topi-antilooppeja. Puolen päivän aikoihin saavuttiin portille, jossa katseltiin maisemia hetki Paolon hoitaessa kulkulupia kuntoon. 

Heti porttien sisäpuolelle päästyämme Paolo avasi auton katon, jotta nähtäisiin seisaaltaan paremmin joka suuntaan. Ja nähtävää kyllä riittikin. Koko iltapäivä ja alkuilta ajeltiin ja bongattiin paljon eri eläimiä, tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin. Seeprojen ja antilooppien lisäksi nähtiin jo ensimmäisinä tunteina lukuisia kirahveja, elefantteja ja apinoita. Kolmen aikoihin pysähdyttiin syömään lounasta ”virtahepoaltaalle”. Kyseisessä paikassa kohtaa kolme joenuomaa, joten nyt suht kuivana aikana se on yksi harvoja paikkoja, jossa on vähän enemmän vettä. Ja siellä missä on vettä on myös virtahepoja. Paljon. Haisevia, äänekkäitä, valtavia, silti jollain kummalla tavalla hurjan lutusia otuksia. Ihme eläimiä, niitä olisi voinut tuijottaa ja kummastella vaikka kuinka pitkään, mutta hajun takia ehkä ei kuitenkaan. Iskä onnistui näkemään krokotiilinkin saman lammikon lähellä.

Lounaspysähdyksen jälkeen ajeltiin vielä muutama tunti auringonlaskuun asti. Noina tunteina nähtiin laumoittain norsuja (mm. pari pikkuronsua leikkimässä, awww), leopardi, kolme naarasleijonaa joista yksi aivan vierestä, yksi urosleijona ruokalevolla, strutseja, hyeenoita, villisikoja, tamaaneja, korppikotkia, sihteerilintuja ja monia muita kauniita lintuja, paviaaneja, impaloita, gaselleja, eri antilooppeja, helmikanoja, paljon lisää kirahveja jne. Olo oli todella epätodellinen. Olen pienen ikäni aikana nähnyt lukuisia luonto-ohjelmia Serengetistä, vaikka en olekaan mikään luonto-ohjelmien suurkuluttaja. Aina olen tiennyt, että tällainen upea paikka on olemassa, mutta vaikea oli käsittää, että olen siellä nyt. Serengetin laajat aukeat (yli 1,5 miljoonaa hehtaaria savannia!) ovat todella niin laajoja, että monin paikoin horisonttia ei näkynyt. Välillä näyttikin siltä, että eläimet kävelevät taivaassa. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit mihin vain päänsä käänsi eikä siihen kauneuteen ehtinyt turtua ollenkaan. Monen tunnin ajan ja seuraavana päivänäkin jaksettiin ihmetellä ja huokailla kaikkea sitä kauneutta. Onneksi vanhemmat olivat mukana, koska Serengetiä on aika mahdoton kuvailla kenellekään eikä kuvatkaan tee sille oikeutta. 

Pimeän laskeutuessa ajettiin auringonlaskua katsellen kohti majapaikkaa, joka oli pieni 3-huoneinen hostelli lähellä puiston keskusaluetta. Meidän lisäksi hostellissa majoittui tuona yönä kolme tanskalaista miestä, jotka tosin nukkuivat hostellin pihalla teltassa. Oltiin kuultu paljon kehuja Serengetin luksusmajoituksesta, joten ainakin osalla meistä oli aika kovat odotukset. ;) Mitenkään luksusta ei tämä hostelli ollut, mutta oli täysin siisti ja kaikki tarpeellinen löytyi, ruoka ja palvelu oli hyvää. Oltiin pitkän päivän jälkeen väsyneitä, joten pesulla käytyämme ja vatsat täynnä lihaa, riisiä, vihanneksia ja hedelmiä oli hyvä mennä nukkumaan. Yöllä kuulin unen läpi jonkun eläimen ääniä, ja aamulla tanskalaiset kertoivat, että heidän telttansa vieressä oli käynyt yöllä joku eläin, veikkasivat jälkien perusteella kirahvia.

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin aamuajelulle kuuden aikaan. Katseltiin auringonnousua Serengetin yllä ja puiston yllä lenteleviä kuumailmapalloja sekä nautiskeltiin heräilevän luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Tavattiin tiellä pari hyeenaa, jotka olivat löytäneet mukavan nukkumapaikan varjoisista tien painaumista eivätkä millään olisi viitsineet siirtyä pois auton edestä. Edellisen päivän jäljiltä aivot olivat selvästi aika kuormittuneet, koska nähtiin ja koettiin niin paljon, että yhdessä yössä ei ehtinyt kaikkea prosessoida. Siitä huolimatta tuntui kuin olisi nähty kaikki eläimet ensimmäistä kertaa, yhtä paljon jaksoi ihastella kuin lauantainakin. Parin tunnin ajelun jälkeen palattiin hostelliin aamupalalle, jonka jälkeen pakattiin laukut autoon ja lähdettiin ajamaan puiston läpi kohti Mwanzaa lähimpänä olevaa porttia. Matka portille kesti 3-4 tuntia suoraa ajoa, jonka aikana nähtiin kymmenien kilometrien varrella satoja ja taas satoja gnu-antilooppeja. Gnut aloittavat loka-marraskuisin vaelluksensa kohti Serengetin eteläosia ja vettä, ja tänä vuonna vaellus alkoi ”sattumoisin” muutamaa viikkoa etuajassa. Jokainen voi itse päättää haluaako päivitellä hyvää tuuria vai kiittää Häntä, jonka uskoo lähettävän sateet ja eläimet minne haluaa. ;) Voin vain kuvitella miltä näyttää, kun vaellus on vilkkaimmillaan ja yli 1,5 miljoonaa gnuta, seepraa ja gasellia suuntaa suurina laumoina kohti vihreämpiä laidunmaita. Gnuiden lisäksi liikkeellä oli myös paljon seeproja. Välillä näytti, että hurjaa vauhtia juoksentelevat eläimet jäävät auton alle, mutta ilmeisesti sekä Paolo että eläimet ovat niin tottuneita liikkumaan Serengetissä, että ei saatu antilooppipaistia. 

Syötiin lounasta portilla puistosta poistuttaessa. Samalla kiiteltiin ja hyvästeltiin Paolo, joka jätti meidät toisen oppaan hoivaan ja lähti itse uusien turistien kanssa saman tien takaisin puistoon. Paikalliset mehiläiset tykästyivät liikaa meikäläiseen, koska onnistuin saamaan vessarakennuksessa kolme pistoa. Paha olo ja heikotus iski hetkeksi, mutta melko pian toivuin ja sain osan lounaasta syötyä. Matka jatkui siis uuden oppaan kanssa uudessa autossa, jossa meidän lisäksi Mwanzaan matkusti myös kaksi muuta ulkomaalaista nuorta naista, jotka asuivat Mwanzassa ja olivat olleet viikonloppureissulla Serengetissä. Asfalttitietä (!!!) pitkin ajeltiin Mwanzaan ja siellä suoraan lentokentälle, jossa oli aika sanoa ikävät heipat vieraille ja lähettää heidät turvallisesti matkaan kohti kotia. Itse jäin yhdeksi yöksi Mwanzaan Vedan siskon luo ja seuraavana aamuna hyppäsin seiskalta Mugumuun vievään bussiin. Oli aika villi tunne istua sunnuntai-iltana Vedan siskon kotona. Siellä vietin ensimmäisen iltani Tansaniassa ja nyt olin jälleen siellä samojen sukulaisten kanssa. Ikään kuin toinen puolisko reissusta olisi lähtenyt käyntiin siellä, vaikka ajallisesti puoliväli olikin jo ohitettu. 

Maanantain bussimatka Mugumuun oli kuumuuden takia toistaiseksi tuskaisin. Linja-auto oli kuin sauna, ja vaikka pääsin istumaan ”parhaalle paikalle” bussin eteen. joka paikka oli niin täynnä matkatavaroita, että ilma ei vaihtunut yhtään. Kuumuudesta huolimatta sain vähän nukuttua ja pohdiskeltua kaikkea viime viikkoina nähtyä ja koettua. Mukava oli palata Mugumuun ja takaisin arkeen, mutta samalla olo oli ensimmäistä kertaa vähän haikea, koska tämä oli viimeinen kerta, kun matkustan Mugumuun. Muutaman viikon päästä on aika taas matkustaa, mutta pois Mugumusta, eikä tietoa paluusta ole.

Kaiken kaikkiaan mulla oli ihanat lomaviikot. Oli mahtavaa, että vanhemmat ja ”varaäiti” pääsivät käymään täällä ja sain jakaa edes pienen osan tästä kokemuksesta heidän kanssaan. Elämä on kaikin puolin todella erilaista kuin Suomessa ja on hienoa, että Suomessa on vastassa muutama läheinen, jotka tietävät edes vähän mun elämästä täällä.